Riikka Väliahde ruokatoimittajan sijaiseksi Aller Ideasiin
Yhden Riikan paikalle astui hetkeksi toinen, kun Riikka Väliahde aloitti ruokatoimittajan sijaisena Aller Ideasissa maaliskuun alussa. Hän sijaistaa ruokatoimittaja Riikka Kailaa tämän äitiysvapaan ajan.
Riikka Väliahteella on kokin koulutus sekä työkokemusta ravintoloissa Helsingissä ja Lontoossa sekä Reinin Lihassa. Jo kymmenen vuoden ajan Väliahde on työskennellyt ruokatoimittajana sekä yrityssisältöjen parissa että mediassa esimerkiksi Me Naiset – ja Glorian ruoka & viini -lehdissä sekä Soppa 365 -sivustolla.
Väliahde on valmistunut hiljattain keramiikkaan keskittyväksi muotoilijaksi – itse tehdyt astiat tuovat jälleen uuden kulman ruokamaailmaan.
”Sain vinkin tästä mahdollisuudesta entiseltä kollegaltani. Tämä tuntui sopivalta tilaisuudelta palata työelämään freelancer- ja opiskeluvuosien jälkeen. Aller Ideas vaikutti paikalta, jossa työ onnistuu joustavasti ja hyvällä fiiliksellä. Ruokabrändien kanssa työskentely on mielekästä, ja siinä päästään lähelle suomalaisia ruoanlaittajia”, Väliahde sanoo.
Ensimmäiset viikot uudessa työssä ovat olleet vilkkaita, ja Väliahde on päässyt heti tositoimiin eri asiakkuuksien reseptisuunnittelussa ja sisältöjen toteuttamisessa studiollamme. Allerin markkinointipalveluiden, eli Aller Ideasin ja some- ja digimarkkinointitoimisto Dinglen, porukkaan Väliahde on solahtanut luontevasti.
”Hyvä flow uuteen työhön alkoi heti ensipäivistä. Parasta on ollut huomata, että kaikki työkaverit ovat ihan superhyviä työssään. On ollut helppo hypätä mukaan, kun kaikki ovat raudanlujia ammattilaisia.”
Ruoka- ja juomatoimiala on yksi journalistiseen sisältömarkkinointiin ja yritysten omaan mediaan keskittyvän, juuri toistamiseen Vuoden toimistoksi valitun Aller Ideasin vahvuuksista. Olemme tehneet jo vuosia tuloksellisesti töitä useiden mielenkiintoisten alan asiakkaiden kanssa niin sisältösuunnittelun, reseptiikan, artikkeleiden, somesisältöjen kuin kuvien ja videoiden parissa.
”Riemuitsemme siitä, että saimme Riikan meille. Hänen työkokemuksensa, rennon skarppi asenteensa, luovuutensa ja innostuksensa asiakastyöhön sopivat täydellisesti tällaisiin hommiin. Tiesimme ensi hetkistä lähtien, että nyt on hyvä match”, toteaa Aller Ideasin sisältöjohtaja ja sisältötiimin esihenkilö Anna Vartiainen.
Etsitkö kokenutta sisältömarkkinoinnin tiimiä suunnitteluun tai tuotantoihin? Ota yhteyttä!
Niina Kohva terveysalan toimituspäälliköksi Aller Ideasiin
Pitkän linjan sisältö- ja viestintäosaaja sekä terveysalan tuntija Niina Kohva on aloittanut toimituspäällikkönä Aller Ideasissa.
Riikka Väliahde ruokatoimittajan sijaiseksi Aller Ideasiin
Monipuolinen ruokataituri Riikka Väliahde sijaistaa Riikka Kailaa tämän äitiysvapaan ajan.
Sisältötrendit 2023 – muista nämä 10 asiaa omassa mediassa
Millaisella sisällöllä brändisi erottuu ja jättää jäljen tänä vuonna? Kokosimme keskeisimmät sisältömarkkinoinnin trendit ja analysoimme, mitä ne tarkoittavat käytännössä. Tee näin ja teet tulosta!